Sisältö

OLEMUS (bändistä)

Mika, Pekka, Tapani

Oikorata on esiintymistilanteiden tarpeiden mukaisesti muuntautuva akustinen tai sähköisesti vahvistettu kokoonpano (trubaduuri, duo, trio, perusbändi, laajennettu bändi). Oikoradan keskeiset jäsenet ovat laulaja-lauluntekijä Mika ”Miksa” Karjalainen, muusikko-sovittaja Tapani ”Tapsa” Vaahervaara ja rumpali Pekka Vaahervaara. Oikoradan jäsenillä on takanaan monivuotinen soittokokemus useissa erilaisissa ja erityylisissä yhtyekokoonpanoissa. Tapani on lisäksi toiminut keskeisenä muusikkona, sovittajana ja tuottajana mm. kansainvälisestikin positiivisia arvosteluja saaneen Kreoli-yhtyeensä levytyksissä.

Oikoradan kappaleet ovat pääasiassa Mika Karjalaisen tekemiä ja niitä ovat esittäneet aikojen saatossa useammatkin yhtyekokoonpanot. Lauluja on jonkin verran soitettu paikallisradioissa ja jotkut lauluista ovat olleet mukana myös miehen elämästä kertovassa, ympäri Suomea kiertäneessä Jobin Blues –nimisessä kuoro-näytelmä-teoksessa. TV 2 on taltioinut kyseisen teoksen ja sitä on myös esitetty valtakunnallisessa tv-verkossa. Laulut ovat melodisia ja tyylillisesti niiden linja sijoittuu laulelma-, pop-, blues- ja jazz –kategoriaan.

Näistä vuosien varrella syntyneistä lauluista ei ole aikaisemmin ollut saatavissa kelvollisia äänitteitä, vaikka niitä ovat monet kyselleet. Tätä puutetta paikkaamaan on vuonna 2008 ilmestynyt Tuuleen huojumaan EP ja syksyllä 2009 siis myös Oikorata LP.

Oikoradan yhtyekokoonpano on erittäin muuntautumiskykyinen, joten se soveltuu monenlaisiin tilaisuuksiin: iltamiin, keskustelutilaisuuksien elävöittäjäksi, seurakuntien tilaisuuksiin jne. Keikkavarauksia ja -tiedusteluja voi tehdä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: oikorata@rokki.net

Lisätietoja myös täällä.